Partala

Partalan kartano | 51900 Juva

Partalan kirjallinen historia alkaa Juvan seurakunnan perustamisessa


Juva on Savon toiseksi vanhin seurakunta. Ennen kivikirkon valmistumista 1863 puukirkko Jukajärven rannassa toimi valtavan emäpitäjän uskonnollisena keskuksena. Juvan kirkonkylää Kuhalammelta päin vuosisadan 1900 vaiheilta. Kuva: kustannusliike ja kirjapaino Tampereella, kotiseutuarkisto.

Partala on saanut nimensä Partasten suvusta. Jo keskiajalta tunnetaan Juvalta nimismies Juho Partanen. Hän oli niiden pitäjänmiesten joukossa, jotka sopivat piispa Maunu Tavastin kanssa Juvan seurakunnan perustamisesta 19.1.1442. Partasten asuinpaikka oli Männynmäen Partala, jonka asukas Yrjö Parta mainitaan Juvan ensimmäisessä maakirjassa vuodelta 1541.


Kuninkaankartanon aika


Nimi kuninkaankartano on peräisin Kustaa Vaasan ajoilta. Ruotsi-Suomen kuninkaan perustamien kuninkaankartanolaitosten tarkoituksena oli alun perin toimia voutien asuinpaikkoina, 155 Savon kuudessa hallintopitäjässä jokaisessa oli oma vouti. Lisäksi näiden kruunun viljelys- ja karjakartanoiden tarkoitus oli toimia aikansa mallitiloina sekä tehostaa verotusta ja voutien tiukempaa valvontaa suuressa emäpitäjässä. Mukana oli myös puolustuksellinen näkökanta. Uuden ajan alussa Savo pysyi rajamaana ja rajanveto oli monin paikoin riidanalainen. Rajaselkkaukset tulehtuivat vuosina 1555–1557 Kustaa Vaasan Venäjän sodaksi. Tavoitteeksi tuli kuninkaankartanoiden saaminen Olavinlinnasta Viipuriin ja Hämeenlinnaan johtavien pääteiden varteen muonituksen ja sotaväen siirtymisen helpottamiseksi. Partala mainittiin yhtenä mahdollisena kohteena listassa, jonka kuningas lähetti marraskuussa 1555. Ture Bielke ja Kustaa Fincke kävivät saman vuoden syksynä nimismiestalossa pitämässä verotarkastusta arvioiden samalla tilan sopivuutta kuninkaankartanoksi. Takamaat, kalavedet ja lähitienoot todettiin hyviksi ja kun Partalan pellot ja kaski-vainiot keväällä 1556 kylvettiin, kuului tila jo kruunulle. Partasen perikuntaan kuuluva nimismies Jesper Sigfridinpoika ja neljä muuta Partasta joutuivat muuttamaan pois saatuaan korvaukseksi maakappaleita muualta Juvalta.


Omavarainen kuninkaankartano


Ajan tavan mukaan kartanon oli oltava paljossa omavarainen. Sarkaa kudottiin vuosittain useita kymmeniä kyynäröitä. Rohtimista ja pellavasta kudottiin pöytäliinoja, lakanoita ja käsiliinoja kaikkein ylhäisimpien vieraiden käyttöön. Kudottiinpa kolme ryijyäkin peitteiksi. Nahasta tehtiin vällyjä ja kenkiä.

Ruokaa ja juomaa piti varata paitsi oman väen tarpeisiin myös kuninkaan asioilla kulkeville virkamiehille ja huoveille. Nämä saattoivat olla kartanossa majoitettuina ns. linnaleirissä tai yöpyivät siellä matkallaan Olavinlinnaan tai Viipuriin. Olut oli ajan tärkein juoma, sillä vahvasti suolattu ruoka vaati paljon juomista palanpainikkeeksi. Oluenpanolle välttämätön humalatarha tuotti vuosittain 2—4 leiviskää humaloita. Partalassa olutta pantiin neljää laatua, joista hienoin oli herraolut. Sitten tulivat voutiolut, soinin olut ja viimeisenä ruokaolut.

Kuninkaankartanossa viljeltiin ruista, ohraa ja kauraa, yhtenä vuonna jopa harvinaista vehnääkin. Papuja viljeltiin omaan tarpeeseen, samoin kaskinaurista ja kaalia. Kartanossa oli lehmiä, lampaita, vuohia, sikoja, kanoja ja hevosia. Suurin osa kajasta teurastettiin syksyllä ja liha lähetettiin muualle, etupäässä sotaväen tarpeisiin. Karjakantaa vähensivät myös taudit ja petoeläimet.

Kalastusta harjoitettiin runsaasti. Jukajärvestä ja Salajärvestä pyydettiin tuoretta kalaa nuotalla, merroilla ja katiskoilla. Kartanolla oli kalavesiä kauempanakin, Vuotjärvessä nykyisen Nilsiän ja Juankosken välillä sekä Rasvangin järvessä nykyisessä Tervon pitäjässä. Tämä kala suolattiin tai kuivattiin. Kuiva kapakala sopi kevyenä ja säilyvänä tavarana niin vientiin kuin sotaväen muonitukseen. Metsästystä ei harjoitettu omaan laskuun, mutta turkiseläinten nahkoja ostettiin tai vaihdettiin viljaan kuninkaan turkiskamariin toimitettaviksi.
Kuninkaankartanoajan rakennuksista ei ole tietoa. Varastotiloja on varmasti ollut paljon, olihan verotuspiirinä koko suuri Juvan hallintopitäjä. Karjasuojia tarvittiin myös. Majoitustilaa oli varattava sekä kartanon omalle väelle että matkaaville kuninkaanmiehille ja huoveille. Komein rakennus on epäilemättä ollut linnantupa, jossa lienee ollut kartanon ainoa lasi-ikkuna. Muut ikkuna-aukot oli peitetty nahasta tehdyllä pergamentilla tai puuluukuin.


Kuninkaankartanoajan loppu ja levottomat ajat: Partalan siirtyminen Poppiuksen suvulle


Partalassakin kasvava suviruusu rosa pimpinellifolia poppius on saanut nimensä Partalan isännän Johan Poppiuksen veljen, Gabriel Poppiuksen, mukaan.

Kustaa Vaasa oli suunnitellut kuninkaankartanoita kruunun tuottaviksi mallitiloiksi, mutta hyvästä tarkoituksestaan huolimatta ne tuottivat vain tappiota. Veropäivätyötkin kuluivat hukkaan kartanoiden viljelyssä. Valtakunta olisi hyötynyt todennäköisesti enemmän töistä rajalinnoitusten rakentamisessa ja vahvistamisessa. Ei siis ollut ihme, Kustaa Vaasan seuraaja Erik XIV kiirehtikin heti ensimmäisenä hallitusvuotenaan 1561 antamaan määräyksiä näiden tappiollisten mallitilojen lopettamisesta. Partalan toiminta kuninkaankartanona loppui saman vuoden syksyllä Mikkelinpäivän aikaan.

Nimismies asettui taas Partalaan ja maat palautettiin niille, joilta kruunu oli ne aikanaan ottanut. Partala toimi Partasten suvun ratsutilana vuoteen 1688 saakka. 1600-luvun loppupuolella isännät vaihtuivat usein ja tila oli pari vuotta autionakin. Vuosisadan vaihteessa Partalan ratsutila siirtyi Poppiusten pappissuvulle. Aika ajoin tilaa viljelivät itse maanviljelystä kiinnostuneet omistajat ja toisinaan voudit vastasivat toiminnasta. Poppiusten tiedetään asuneen Partalassa hetkellisesti 1721 Uudenkaupungin rauhaan päättyneen isovihan aikaan, jolloin venäläiset hävittivät ja ryöstivät pappiloita. Tämä ei jäänyt viimeiseksi venäläisten vierailuksi. Suomen sodan aikana 1809 isännän, luutnantti Johan Poppiuksen ollessa vetäytyvän armeijan mukana Ruotsin puolella, tunkeutuivat vihollisen sotilaat Partalaan mellastaen ja hävittäen. Tarmokas emäntä vetosi venäläisiin upseereihin ja sai karkotettua tunkeutujat kartanon parhaista huoneista väentupaan.

Rauhan palattua luutnantti Poppius saattoi omistautua mielipuuhaansa maanviljelyyn. Esimerkiksi perunoita kylvettiin 5-6 tynnyriä. Siemenperunan kanssa pantiin maahan saha-jauhoa, jonka uskottiin edistävän perunan kasvua. Muun karjan ohella kasvatettiin lampaita ja vuohia. Kartanon keltainen, klassistinen päärakennus on todennäköisesti 1800-luvun lopulta.

Partala oli Poppiusten pappisdynastian ja heille avioliiton kautta sukua olevien Masalinien hallussa lähes kaksi vuosisataa. Leskirouva Ebba Masalinin (os. Poppius) kuoltua 1872 ja hänen poikiensa seuratessa pian jäljessä (kuvernööri Gabriel Johan Masalin 1886 ja pastori Bror Karl Masalin 1884), ei perikunnasta kukaan halunnut tai pystynyt lunastamaan Partalaa kanssaperillisiltään.


Kauppiaalta kunnalle


Partalan isäntä, kauppias Albin Valkonen vaimonsa kanssa.

Partala myytiin lopulta vuonna 1890 kauppias Albin Valkoselle, joka viljeli Partalaa lähes 30 vuotta. 1919 Juvan kunta osti Partalan kauppahinnalla 2.5 miljoonaa markkaa. Joitakin vuosia aikaisemmin kunta oli ostanut lähellä olevan Tirrolan tilan ja yhteisviljelyssä olevat tilat käsittivät 1920-luvun alussa 1.1667 manttaalia ja olivat pinta-alaltaan yhteensä 1558 hehtaaria. Varsinkin sotien jälkeen pinta-ala supistui, alueita otettiin asutuskäyttöön, esimerkiksi viereinen asutusalue tunnetaan nimellä Partalanpelto.

Juvan kunnan omistukseen siirtyneen Partalan rakennukset olivat aluksi asumiskäytössä ja peltoja viljeltiin -70-luvulle saakka. 1980 erilaisten maataloutta edistävien koulu- ja kurssikokeilujen jälkeen päärakennus saneerattiin vuonna maatalouskoulun käyttöön.


Luomututkimuslaitoksen aika ja museotoiminnan keskittyminen Partalaan


Partala 1950-luvun ylämäeltä katsottuna. Kuva August Puranen, kotiseutuarkisto.

Juvan museo avattiin Partalan päärakennuksessa 13.1.1992.

1985 Partalaan perustettiin luonnonmukaisen viljelyn tutkimus- ja koulutuskeskus, joka nimeksi tuli Maaseudun kehityskeskus Partala. Viisi vuotta myöhemmin Partala siirtyi osaksi Maatalouden tutkimuskeskusta.

Juvan museo aloitti toimintansa 1951 vanhan hautausmaan vieressä olevassa pitäjän viljamakasiinissa, nykyisen 14-tien varrella. Pian viljamakasiinin tilat kävivät puutteellisiksi esinelahjoitusten määrän kasvaessa. Isommista maatalousesineistä muodostettiin ensin 1984 Partalan ulkorakennuksiin maatalousmuseo ja kolme vuotta myöhemmin 1987 Juvan museo siirtyi kokonaan Partalaan peruskorjatun kivinavetan yläkertaan. Jo tässä vaiheessa voitiin puhua Partalan museoalueesta, sillä Juvan Karjalaisten museo oli aloittanut toimintansa jo 1980 miespihan puolella sijaitsevassa väentuvassa. 1991 päärakennus kunnostettiin museokäyttöön Juvan 550-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Juhlavuonna 1992 Partalassa käynnistettiin myös kartanopuutarhan istutustyöt. Alueelle koottiin juvalaista ja Etelä-Savolle tyypillistä kasviaineistoa, erityisesti koristekasveja, hedelmäpuita ja marjapensaita. Istutukset ovat muuttuneet alkuperäisestä suunnitelmasta, erityisesti tutkimusaseman käytössä olleen kivinavetan edustalla.

MTT:n luomututkimusasema toimi Partalassa vuoteen 2006. Tilojen siirtyessä Mikkeliin Partala palasi Juvan kunnan hallintaan. Nykyisin alueella toimivat Juvan museo, Juvan karjalaisten museo, Galleria Kuninkaankartano, yksityinen hotelli- ja ravintolayrittäjä, Juvan tryffelikeskus sekä uusimpana lisäyksenä Kuninkaankartanon kesäteatteri.